26.04.2012 Kari Hynninen kirjoitti:
REINO & THE RHINOS JULKAISEE UUDEN SINKUN – ALBUMI KESÄKUUSSA
Reino Nordinin luotsaama yhtye Reino & The Rhinos julkaisee uuden albumin “Kohti huomista” kesäkuun kuudentena. 23.4. julkaistava single “Kuulut unelmiin” on esimakua albumin soundista, joka on yhdistelmä orgaanista reggae-sykettä ja soulia – perinteitä kunniottaen mutta raikkaaseen sävyyn. Albumin ensimmäinen single “Aurinko” ilmestyi viime keväänä ja soi kiitettävästi mm. YleXin että Radio Helsingin taajuuksilla. Julkaisijana on Suomen Musiikki.
Uuden albumin tuotannosta vastaavat Reino itse sekä Henrik Suhonen, jotka tunnetaan myös Bongo Rock – kollektiivina. Levyä on äänitetty neljällä eri studiolla ja sillä soittaa edelliseltäkin albumilta tuttuja muusikoita. Taustavaikuttajina toimivat myös edellisen albumin tuottanut Bommitommi sekä levyn masteroinut Didier Selin. Albumia on rakennettu kappaleitten ehdoilla hyvä tovi ja se kuuluu jäljessä – Bongo Rockin tavaramerkiksi muodostunut whakkabeat-soundi on intensiivisen rento ja soundissa on aimo annos elämänmakuista karheutta.
29.03.2012 Kari Hynninen kirjoitti:
Poutatorvi: Solarphonic Shock Waves
Julkaisija: KHY Suomen Musiikki | Julkaisupäivä: 11.4.2012
Huhtikuussa Poutatorvi sulattaa talven viimeisetkin lumet uutukaisalbuminsa turboahdetuilla aurinkoaalloilla. Hyperenergisesti sykkivässä musiikissa sekoittuu huumaavalla tavalla mahtipontinen disko, pelikone-elektro, arktinen ska sekä eksoottisilla vaikutteilla höystetty proge. Enimmäkseen instrumentaaliset kappaleet kertovat siipiään levittelevistä diskopöllöistä, tasohyppelevistä supersankareista, kuumista yökerhorakastajista, ilmapalloajeluista ja aaltoja murskaavista kaksiteräisistä miekoista. Häikäilemätön tuotantotapa ei pyytele anteeksi, vaan toteuttaa yhtyeen suuruudenhulluimmatkin visiot raitoja, soittimia ja hikeä säästelemättä. Levyllä yhtyeen miehitystä on täydennetty myös erinomaisilla vierailevilla muusikoilla.
Unohda suojakertoimet ja antaudu aaltojen riepoteltavaksi!
Biografia
Poutatorvi on perustettu Kangasalla vuonna 2005 ja koostuu edelleen kangasalaislähtöisistä muusikoista, vaikka nykyään bändi vaikuttaakin Tampereen ja Helsingin alueilla. Ensimmäinen pitkäsoitto “Poutatorvi” julkaistiin vuonna 2009 Lusti Musicin toimesta. Bändi on niittänyt kulttimainetta hurmoksellisilla live-esiintymisillään (mm. Flow, Faces, Maailma Kylässä, Naamat, Ämyrock). Uusi levy julkaistaan Funky Elephant -festivaaleilla 13.4.2012.
Info + haastattelut:
Kari Hynninen / Suomen Musiikki 040-8243915
kari@suomenmusiikki.fi
28.02.2012 Kari Hynninen kirjoitti:
Puppa J – Kiveliö kutsuu levy julkaistaan 28.3.

26.01.2012 Kari Hynninen kirjoitti:
Fredator: Rebirth of the Bad (julkaisu 15.2.2012)
Vajaan kahden vuoden takaisella debyyttialbumillaan hurmannut ja osin myös hämmentänyt Fredator palaa vahvasti jazzkartalle tuoreella Rebirth of the Bad -levyllään. Liskomaisen rumpali Fredatorin johtama yhtye svengaa vaivattomasti ja keittää lattarimaustein sävytettyä menojazziaan alati kuumenevalla liekillä.
Jo debyytti Bad Jazz esitteli väkevästi rytmiruuvia kiristävän kombon ja kakkosalbumillaan Fredator nousee lopullisesti uuden Suomi-jazzin eturiviin. Sävellyksissä on vivahteikkuutta, soitossa terävyyttä ja svengissä luontevuutta.
Fredatorin musiikille ominainen sarjakuvamaisuus ei hämärrä sitä tosiasiaa, että yhtyeen riveistä löytyy nippu kotimaisen jazzin tähtikaartiin lukeutuvia muusikoita. Muiden muassa SUN Trion ja Ricky-Tick Big Bandin riveistä tuttu Jorma Kalevi Louhivuori, palkittu vibrafonistilupaus Panu Savoinen ja Auteur Jazzin sekä MOPO-trion takalinjoilta löytyvä basisti Eero Tikkanen esiintyvät edukseen nyt myös liskojazzin saralla. Värikäs saksofonisti Joakim Berghäll ja joukkoon ekstrajäsenenä liittyvä pitkän linjan aktiivinen lyömäsoittaja Abdissa “Mamba” Assefa täydentävät laadukkaan kokoonpanon.
Liskoasun takaa puolestaan löytyy yhtyeen primus motor Fredator alias Jussi Fredriksson. Sekä kosketinsoittajana että rumpalina tunnettu mies on laajentanut rooliaan viime aikoina toimien myös Turun kulttuuripääkaupunki hankkeen kiitosta saaneiden Flame-jazzklubien ja Korppoo Jazzin taiteellisena johtajana. Rumpupallin ja liskoasun takana Fredriksson on karismaattinen ja määrätietoinen yhtyejohtaja, jonka väkevä svengi johdattaa liskokvintettiä alati uusiin musiikillisiin seikkailuihin.
Fredator herätti ansaittua huomiota keikkarintamalla jo ensilevynsä jälkeen ja bändin meno kiihtyy yhä. Hiljattain Fredator sai kunnian olla mm. ainoa suomalaisyhtye, joka kelpuutettiin Tallinn Music Weekin uutta jazzia esitelleeseen showcase-osioon. Liskoasuinen yhtyejohtaja oli kiistatta myös festivaalin suosituin yhteiskuvattava paikallisten musiikkidiggarien keskuudessa.
Fredator: rummut, pilli, vokaalit
Joakim Berghäll: saksofonit
Jorma Kalevi Louhivuori: trumpetti
Panu Savolainen: vibrafoni
Eero Tikkanen: basso
& Abdissa “Mamba” Assefa: lyömäsoittimet
26.01.2012 Kari Hynninen kirjoitti:
JUKKA POJALTA UUSI ALBUMI 14.3.
Jukka Poika julkaisee uuden albumin “Yhdestä puusta” 14.3. Levyltä julkaistaan single “Älä tyri nyt” 13.2. Uusi sinkkulohkaisu on albumin toinen – levyn ensimmäisenä sinkkuna julkaistu “Silkkii” kuului viime vuoden soitetuimpiin kotimaisiin kappaleisiin ja sai myös Emma-palkinnon vuoden kappaleena. Levyn julkaisee Suomen Musiikki.
“Älä tyri nyt” edustaa sävyltään tulevan albumin tummempaa puolta. Levy on edellisen, platinaa myyneen “Kylmästä lämpimään” – levyn tavoin tuottaja Bommitommin käsialaa ja rytmeistä vastaa Jukan keikoiltakin tuttu kokoonpano Sound Explosion Band. Albumi on sekä musiikillisesti että aiheiltaan monipuolinen kokonaisuus, jolta löytyy mm. sosiaalisesti kantaaottavia tekstejä, oivaltavaa arkista havainnointia sekä lovers-henkisiä paloja.
Vastikään myös live-esiintyjän Emma-palkinnolla palkittu Jukka Poika viettää kevään ahkeran keikkailun merkeissä, helmikuussa DJ-voimin ja levyn ilmestyttyä Sound Explosion Bandin taustoittamana.
DJ = DJ’n kanssa
SEB = Sound Explosion Bandin kanssa
TBC = varmistuu pian
3.2. Club Americano, Kankaanpää (DJ)
4.2. Reggae Snowsplash, Tavastia, HKI (DJ)
6.2. Goom-risteily (DJ)
10.2. Zone, Ruka (DJ)
11.2. Nuorisotapahtuma, Kemi (DJ)
15.2. Kulttuuritalo, Imatra (DJ)
16.2. Abiristeily, Viking Line (DJ)
17.2. Kaarle, Kokkola (DJ)
18.2. Hotelli Kulkuri, Haapajärvi (DJ)
24.2. Amarillo, Kouvola (DJ)
25.2. Bar 52, Lauttasaari, HKI (DJ)
29.2. Sorsapuistosali, Tampere (DJ)
2.3. Nuorisotapahtuma, Lieto (DJ)
2.3. Bar Hovi, Rauma (DJ)
3.3. Bar Oscar, Lapua (DJ)
9.3. Ravintola Viinamäen Rammari, Varkaus (SEB)
10.3. TBC (SEB)
14.3. Sellosali, Espoo (SEB)
15.3. Bar Kino, Pori (SEB)
16.3. Klubi, Turku (SEB)
17.3. Himos Areena, Jämsä (SEB & Raappana mukana)
24.3. TBC (SEB)
24.3. Hotelli Sappee, Pälkäne (SEB)
30.3. Lutakko, Jyväskylä (SEB)
31.3. TBC (SEB)
3.4. Hullu Poro Areena, Levi (SEB)
4.4. Hotelli Luostotunturi, Luosto (SEB)
5.4. City Hotel, Tornio (SEB)
6.4. Ravintola Piste, Ruka (SEB)
7.4. Hullu Poro Areena, Levi (SEB)
8.4. Ravintola Taiga, Ylläs (SEB)
13.4. Savonlinnasali, Savonlinna (SEB)
14.4. Finlandiaklubi, Lahti (SEB & Raappana mukana)
19.4. TBC (SEB)
20.4. TBC (SEB)
21.4. Tavastia, Helsinki (ikärajaton alkuilta) (SEB)
21.4. Tavastia, Helsinki (ikärajallinen iltakeikka) (SEB)
26.4. Yo-talo, Tampere (SEB)
27.4. Yo-talo, Tampere (SEB)
28.4. Yökerho Tiikeri, Kauhava (SEB)
16.10.2011 Kari Hynninen kirjoitti:
Auteur Jazz : Cunning Album

Auteur Jazzin toinen albumi julkaistaan 19.10. Cunning albumiksi nimetyltä levyltä voidaan odottaa paljon. Antti Hynnisen luotsaama, energistä ”film noir -agentti -jatsia” soittava sekstetti ponnahti jazz –yleisön tietoisuuteen vuonna 2009 ”Aphorisms” debyytti-albuminsa myötä. Albumi sai Emma –ehdokkuuden, Funky Awards ”vuoden levy” -palkinnon sekä useita hyviä arvioita Opettaja –lehden ”vuoden löydöstä” Helsingin sanomien ”vuoden tulokkaaksi”.
Joseph Lewisin vuonna 1955 ohjaamassa, mustavalkoisessa The Big Combo (suom. Häikäilemättömät) –elokuvassa on kohtaus, jossa häikäilemätön rikollinen Mr. Brown kiduttaa kovaksi keitettyä etsivä Diamondia soittamalla jazz –rumpusooloa kovalla äänenpaineella. Auteur Jazzin ”Cunning Album” ammentaa vahvasti vaikutteita 40 – 50 luvun film noir –elokuvista ja tämä kohtaus kaikessa absurdiudessaan kuvaa osaltaan hienosti albumin tunnelmaa. Cunning Albumin kappaleissa kohtaavat vaaran tuntu, film noirille tyypilliset kontrastit ja dramatiikka, monipuolinen orkestrointi sekä omaperäiset sävellykset. Levy sisältää kappaleen Tangier jonka Big Band sovitus sijoittui kolmanneksi ”Esko Linnavalli” big band – sävellyskilpailussa Imatralla 2011.
Auteur Jazzin debyyttialbumi Aphorisms syntyi pitkälti Antti Hynnisen studiokokeilujen innoittamana. Albumilla Hynninen soittaakin itse lähes kaikki instrumentit. Cunning Albumilla Auteur Hynninen on pysytellyt lähinnä saksofonien ja huilun varressa antaen tällä kertaa enemmän tilaa muille Auteur Jazzin jäsenille.
Aphorisms määritteli jo varhain bändille arvosteluissakin kiitetyn ominaisen soundin ja Cunning Album vie tätä estetiikkaa astetta pidemmälle. Bändin dynamiikka on hioutunut kymmenien keikkojen aikana ja sävellykset ovat tehty juuri näitä tiettyjä soittajia ajatellen. Levyllä vierailee myös trumpetisti Janne Toivonen.
Film noir dramatiikan ohessa kaikuu ripaus kieli -poskessa –mentaliteettia; ryppyotsaisuuden vastakohtana Cunning album luo vahvoja mielikuvia, tanssittaa ja laittaa sormet napsumaan nurkkapöydissä.
Antti Hynninen on Pop&Jazz konsevatoriosta valmistunut, nykyisin Sibelius Akatemiassa opiskeleva saksofonisti, säveltäjä ja tuottaja. Antti on saanut Nokia Young Talent Stipendin, Emma –ehdokkuuden ”Aphorisms” albumista, voittanut Funky Awards ”vuoden levy” -palkinnon samaisella albumilla sekä sijoittunut kolmanneksi Esko Linnavalli big band –sävellyskilpailussa 2011. Antti on soittanut n. 40 äänitteellä (mm. Tuomo, Hanoi Rocks, The Irrationals Janna Hurmerinta, Osmo Ikonen) ja tuottanut Auteur Jazzin lisäksi Rimen ”Our Kingdom”, Janna Hurmerinnan ”Right Now” sekä Fly:n omaa nimeään kantavan albumin. Antti on myös säveltänyt musiikit lähes 30 uuden sirkuksen, tanssin ja teatterin esitykseen sekä esiintyy aktiivisesti The Irrationalssin, Rimen, Tuomon ja tietenkin Auteur Jazzin kanssa.
26.08.2011 Kari Hynninen kirjoitti:
Eini – Mä jään – levyn julkaisu 28.9.2011
8.08.2011 Kari Hynninen kirjoitti:
Irina Björklund – Chanson d’Automne julkaistaan 17.8.2011
18.05.2011 Kari Hynninen kirjoitti:
IRINA BJÖRKLUND – Chanson d’Automne
Multilahjakas Irina Björklund on levyttänyt albumillisen itsesanoittamiaan, yhdessä yhdysvaltalaisen elokuvasäveltäjä Peter Foxin kanssa säveltämiään ranskankielisiä kappaleita. Ranskassa lapsuutensa asuneelle ja siellä ylioppilaaksi kirjoittaneelle Björklundille ranska on kaikein luontevin kieli tekstittämiseen. Kieli, jolla pääsee ytimeen. Ranskassa Björklundin lauluja ja erityisesti tekstejä on kehuttu syvällisiksi ja yllätys, yllätys erittäin ranskalaisiksi.
Suomessa kotimaisin voimin äänitetyn levyn miksasi Pariisissa kanadalainen Adam Samuels, joka tunnetaan erityisesti tuottaja-guru Daniel Lanois´in luottoäänittäjänä. Levyn on tuottanut MuFarang International ja sen julkaisija on suomessa Suomen Musiikki.
Chanson d’Automne on ensimmäinen single ja levy julkaistaan elokuussa 2011.
4.05.2011 Kari Hynninen kirjoitti:
JUKKA POIKA JULKAISEE UUDEN SINGLEN “SILKKII”
Jukka Poika ja Sound Explosion Band tarjoilevat maistiaisia tulevalta albumilta uuden “Silkkii”-sinkun muodossa. Single julkaistaan digitaalisesti 23.5.2011. “B-puolena” tarjolla on kappaleen instrumentaali. Kokopitkää levyä hiotaan valmiiksi kevään ja kesän mittaan ja sen ilmestymisajankohdasta tiedotetaan myöhemmin. Julkaisijana on edellisten levyjen tapaan Suomen Musiikki.
Uusi sinkku on rytmiikaltaan perinteisiin nojaavaa mutta soundeiltaan modernia lovers-reggaeta, joka ei ole pehmeydestään huolimatta rosoa vailla; teksti ja musiikki soljuvat kesäisen sateen tavoin pehmeästi mutta taustalla soi myös etäisen ukkosen sävyjä. Single ja albumi ovat edellisen levyn tapaan tuottaja Bommitommin käsialaa. Soittajina levyllä on luottoryhmä, livekeikoiltakin tuttu Sound Explosion Band, joka on soittanut Jukan bändinä jo 90-luvun puolestavälistä ja tunnetaan mm. Soul Captain Bandin rytmiryhmänä.
Jukka Poika & Sound Explosion Band tekivät viime kesänä suomalaista rytmimusiikkihistoriaa “Kylmästä lämpimään” – levyn ja sen lukuisten singlejen muodossa. Kymmeniä viikkoja jatkunut listamenestys ja erinomaiset live-esiintymiset yhdessä ennenkuulumattoman tuhdin radiosoiton kanssa mahdollistivat sen, että bändi pokkasi kultalevyn tekosistaan alkuvuonna 2011. Tällä hetkellä ryhmä on maamme halutuimpia rytmimusiikkikokoonpanoja ja esiintymiset ympäri Suomen ovat liki poikkeuksetta loppuunmyytyjä.
Kesän mittaan Jukka keikkailee bändin kanssa ahkeraan tahtiin. Luvassa on runsaasti festarivierailuja ja myös valikoituja klubiesiintymisiä. Helsingissä tehdään paljon toivottu, alaikäisille sallittu lisäkeikka Tavastialla kesäkuun alun keikan yhteydessä.
suomireggae@gmail.com (digitaalinen promomateriaali & lisätiedustelut)
kari.hynninen@suomenmusiikki.fi (haastattelut & levy-yhtiöasiat)
http://www.facebook.com/jahpoika
Kevään ja kesän esiintymisiä:
11.5. JUKKA POIKA & DJ, Ilona, Lappeenranta
20.5. JUKKA POIKA & DJ, Riihimäki
21.5. JUKKA POIKA & DJ, Harjavalta
4.6. JUKKA POIKA & SEB, Tavastia, HKI (sallittu keikka alkuillasta)
4.6. JUKKA POIKA & SEB, Tavastia, HKI
10.6. JUKKA POIKA & SEB, Kivenlahtirock, Espoo
11.6. JUKKA POIKA & SEB, Bergen, Norja
19.6. JUKKA POIKA & SEB, Provinssirock, Seinäjoki
25.6. JUKKA POIKA & SEB, Himoksen Juhannus
9.7. JUKKA POIKA & SEB, Ruisrock, Turku
10.7. JUKKA POIKA & DJ, Seinäjoki, Karma
13.7. JUKKA POIKA & SEB, Tammerfest, Tampere
14.7. JUKKA POIKA & SEB, Lahden Yöt, Lahti
15.7. JUKKA POIKA & SEB, TBC
22.7. JUKKA POIKA & SEB, Suomipop-festivaali, JKL
23.7. JUKKA POIKA & SEB, Sunset Beach Party, Karkkila
27.7. JUKKA POIKA & SEB, Down By The Laituri, Turku
28.7. JUKKA POIKA & SEB, Kotkan Meripäivät, Kotka
29.7. JUKKA POIKA & SEB, Kuopiorock, Kuopio
30.7. JUKKA POIKA & SEB, Qstock, Oulu
5.8. JUKKA POIKA & SEB, Pipefest, Jämsä
6.8. JUKKA POIKA & SEB, Sulatto, Raahe
Haku uutisista
Uutiset fanisivulta
Levylautasella
Seuraa Twitterissä
- Siiri Nordin Le Bonkissa 5.5. klo 22:00, levynjulkkarit. Sinne. 1 vuotta sitten
- Jukka Poika & SEB Lutakon keikka Ylen Areenassa. Tsek it. 1 vuotta sitten
- Samae Koskisen uusi levy "Kuuluuko, kuuntelen" ilmestyy kahden viikon kuluttua eli 16.3. 1 vuotta sitten
- Samae Koskinen uu 1 vuotta sitten
- Siiri Nordinin uusi sinkku Lusitaan on nyt iTunesissa. 1 vuotta sitten
Uutisarkisto
- huhtikuu 2012 (1)
- maaliskuu 2012 (1)
- helmikuu 2012 (1)
- tammikuu 2012 (2)
- lokakuu 2011 (1)
- elokuu 2011 (2)
- toukokuu 2011 (2)
- huhtikuu 2011 (1)
- maaliskuu 2011 (3)
- helmikuu 2011 (1)
- kesäkuu 2010 (1)
- maaliskuu 2010 (3)
- syyskuu 2009 (2)
- elokuu 2009 (6)
- heinäkuu 2009 (6)
- kesäkuu 2009 (7)
- toukokuu 2009 (4)
- huhtikuu 2009 (13)
- maaliskuu 2009 (5)


