29.03.2012 Kari Hynninen kirjoitti:

Poutatorvi: Solarphonic Shock Waves

Julkaisija: KHY Suomen Musiikki | Julkaisupäivä: 11.4.2012

Huhtikuussa Poutatorvi sulattaa talven viimeisetkin lumet uutukaisalbuminsa turboahdetuilla aurinkoaalloilla. Hyperenergisesti sykkivässä musiikissa sekoittuu huumaavalla tavalla mahtipontinen disko, pelikone-elektro, arktinen ska sekä eksoottisilla vaikutteilla höystetty proge. Enimmäkseen instrumentaaliset kappaleet kertovat siipiään levittelevistä diskopöllöistä, tasohyppelevistä supersankareista, kuumista yökerhorakastajista, ilmapalloajeluista ja aaltoja murskaavista kaksiteräisistä miekoista. Häikäilemätön tuotantotapa ei pyytele anteeksi, vaan toteuttaa yhtyeen suuruudenhulluimmatkin visiot raitoja, soittimia ja hikeä säästelemättä. Levyllä yhtyeen miehitystä on täydennetty myös erinomaisilla vierailevilla muusikoilla.

Unohda suojakertoimet ja antaudu aaltojen riepoteltavaksi!

Biografia

Poutatorvi on perustettu Kangasalla vuonna 2005 ja koostuu edelleen kangasalaislähtöisistä muusikoista, vaikka nykyään bändi vaikuttaakin Tampereen ja Helsingin alueilla. Ensimmäinen pitkäsoitto ”Poutatorvi” julkaistiin vuonna 2009 Lusti Musicin toimesta. Bändi on niittänyt kulttimainetta hurmoksellisilla live-esiintymisillään (mm. Flow, Faces, Maailma Kylässä, Naamat, Ämyrock). Uusi levy julkaistaan Funky Elephant -festivaaleilla 13.4.2012.

Info + haastattelut:
Kari Hynninen / Suomen Musiikki 040-8243915
kari@suomenmusiikki.fi