9.01.2013 Kari Hynninen kirjoitti:

Neumann julkaisee uuden sooloalbumin kuudentoista vuoden tauon jälkeen. Henkilökohtaisia biisejä sisältävä ’Oma Waterloo’ ilmestyy 15.3.2013.

Neumann julkaisee uuden sooloalbumin kuudentoista vuoden tauon jälkeen. Henkilökohtaisia biisejä sisältävä ’Oma Waterloo’ ilmestyy 15.3.2013.

Urallaan  valtavaan nosteeseen Vain elämää -ohjelman myötä jälleen noussut Neumann julkaisee uuden Oma Waterloo’ -nimisen soololevyn maaliskuun viidestoista päivä. Aiemmista suunnitelmista poiketen Neumann ja Suomen Musiikki päättivät julkaista uuden albumin Neumann nimellä. Neumannin edellinen sooloalbumi ’Nimeni on Neumann’  julkaistiin vuonna 1996.

Oma Waterloo’ on levyllinen päivitettyä Neumannia – mukana on isän ja pojan yhteissanoitus

Yksitoista uutta kappaletta sisältävä ’Oma Waterloo’ on Neumannille monella tapaa hyvin henkilökohtainen ja tärkeä levy. Albumilta ensimmäisenä singlenä irrotettu ’Adios Rosario’ esitteli tuttua Neumannia päivitettynä 2010-luvulle. Loppuvuodesta  2012 julkaistu ’Facebookissa’ on puolestaan herättänyt valtaisaa huomiota sosiaalisessa mediassa. Kappale ’Minä näen sinut’ on syntynyt kahden sukupolven yhteistyönä -biisin sanat ovat syntyneet Neumannin ja poikansa Noel Neumannin yhteistyönä! Lisäksi levyltä löytyvä ’Kapteeni Amerikka’ -biisi on sävelletty jo ennen Dingon perustamista.

Viime vuoden aikana nauhoitetun levyn ovat tuottaneet Maki Kolehmainen ja Jimi Constantine.

Suurta keikkasuosiota tälläkin hetkellä nauttiva Dingo jatkaa keikkailuaan normaalisti.

Neumann ’Oma Waterloo’ 15.3.2013

Levy-yhtiö:
KHY Suomen Musiikki Oy
Kari Hynninen
040 824 3915/  info@suomenmusiikki.fi

Keikat:
Sony Live
Veli-Matti Alarto
040 546 9783 / veli-matti.alarto@sonymusic.com

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Liekki Promotion / Nora Norrlin
040 846 0116 / nora.norrlin@liekkipromotion.comSähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Liekki Promotion

nora.norrlin@liekkipromotion.com //  040 846 0116

Huivipolku 4 A, 00950 Helsinki

http://www.facebook.com/LiekkiPromotion