12.02.2013 Kari Hynninen kirjoitti:

Riutta – Kaikki on hyvin julkaistaan 8.3.2013

Suomen Musiikki julkaisee oululaisen Riutta-yhtyeen debyyttialbumin ”Kaikki on hyvin” cd:nä ja diginä 8.3.2013. Yhtye itse on julkaissut levyn vinyylinä.

Rumba vertaa Riuttaa osuvasti Radioheadiin ja Tooliin täällä.

Riutta on perustettu vuonna 2004 Oulaisissa. Nykyään Oulusta käsin toimiva yhtye on hakenut hitaasti omaan musiikillista suuntaansa ja kasvanut soittajina yhteen. Debyyttialbumi niputtaa yhteen nämä kasvun vuodet ja antaa viitteitä myös tulevasta.

Pitkäsoitto äänitettiin Moses Hazy- ja G-ODD-yhtyeistä tutun Pekka Tuomen valvovan korvan alla Oulussa kesällä 2012.

Keväällä 2012 onnistuneen keikan jälkeisissä euforioissa Riutan jäsenistö huomasi seisovansa kirjaimellisesti risteyksessä. Debyyttialbumin äänitykset olivat vihdoin alkamassa ja kappalemateriaali sille oli pitkälti valittuna. Yöllisen keskustelun aiheena oli, minkä otsikon alle pitkäsoiton voisi rakentaa. Ajatusketjut eivät missään nimessä olleet eheitä. Tietty ristiriitaisuus sopikin kuvioon, sillä kappaleiden keskeisenä teemana esille nousi nykyajalle tyypillinen pirstoutuneisuus. Rikkinäisten ja toistensa päälle puhuttujen lauseiden seasta nousi esiin kulunut sanonta: ”Kaikki on hyvin”. Silmät kirkastuivat. Se tuntui heti sopivan kaikkine sivumerkityksineen kuvastamaan pitkäsoiton päähahmonsielunmaisemaa.

http://www.kaikkionhyvin.net
http://www.soundcloud.com/riutta
http://www.facebook.com/riuttaband