16.05.2013 Kari Hynninen kirjoitti:

MATTI JURVA ORKESTERI – JURVA JYRÄÄ! solistina Jukka Poika (julkaisu 24.5.2013)

mj-kansi1930-luku oli Matti Jurvan (1898-1943) uran kulta-aikaa. Ensimmäiset levytyksensä Jurva tosin oli taltioinut jo 20-luvun lopulla. Jurva oli aikansa merkittävimpiä laulaja/lauluntekijöitä, kupletti- ja iskelmälaulajia, muusikoita, jazzdiggareita, käsikirjoittajia, kääntäjiä ja steppaajia. Hän oli koominen huulenheittäjä, joka vieraili elokuvanäyttelijänä  ja levytti Amerikassakin.

Kaiken ohella Matti Jurva ennätti julkaista yli 400 laulua. Hän on edelleen eniten levyttäneitä mieslaulajia maassamme.

Matti Jurva oli myös taitava pianisti, joka nuotinsi laulunsa. Aktiivisena esiintyjänä Jurva oli yleisönsä keskuudessa juhlittu sankari. Alkuvuosina hän myös sanoitti, mutta pian aisapariksi pestautui taitava tekstinikkari Tatu Pekkarinen. Hittejä ropisi lisää… Jurva-Pekkarinen oli sittemmin melkoinen tiennäyttäjä myös Kärki-Helismaalle ja sittemmin monille merkittäville laulaja/lauluntekijöillemme, kuten Junnu Vainiolle ja Juice Leskiselle.

Matti Jurva levytti sota-aikana myös omia propaganda-lauluja. Jurva kirjoitti niin ikään käännöstekstejä ulkolaisiin iskelmiin, kuten ”Sonny Boy” ja ”Alla venäläisen kuun”. Omissa levytyksissään Jurvaa säesti usein Dallapé ja Klaus Salmen johtama Ramblers-orkesteri. Yhteistyötä syntyi myös muun muassa Eugen Malmsténin ja Kauko Käyhkön kanssa.

JURVA JYRÄÄ 2000-LUVULLA!

Pale Saarisen ja Ape Anttilan tuottaman ”Matti Jurva”-tribuuttialbumin alkulyönnit kantautuvat kolmen vuosikymmenen taa.

”Satahäme Soi”-musiikkileirillä tokaisin soittokavereilleni, että olisi hienoa tulkita ja sovittaa näitä kuolemattomia Matti Jurva-lauluja tähän päivään. Näin kauan meni, mutta nyt produktio valmistui. Tuntuu hienolta, että pitkäaikainen haave toteutui.

Jukka Poikaan tutustuin lähemmin säveltämäni Matti Pellonpää ”Boheemi elää”-dokkarin elokuvamusiikin sessioissa, jossa hän oli artistivieraana. Otin Jukkaan yhteyttä ja kerroin Jurvasta. Tätä kautta hän tuli produktiomme solistiksi.” Pale kertoo.

Suomi-Reggaen ohella Jukka Poikaa on kiinnostanut myös vanha suomalainen iskelmämusiikki. Tästä muistetaan myös Janne Haaviston tuottama albumi Veikko Lavi-tuotantoa.

Jukka Poika kertoilee:

–   Ensimmäinen kosketukseni Jurvaan oli kun löysin Leppävaaran kirjaston vinyyliosastolta LP:llisen hänen levytyksiään. ”Alla venäläisen kuun” ja ”Havaiji-idylli” muodostuivat henkilökohtaisiksi klassikoiksi tunnelmansa vuoksi.

–  Vuosia myöhemmin Pale kertoi aikeistaan levyttää Jurva-biisejä ja kysyi minua mukaan hankkeeseen. Hauskaahan siitä tuli, ja vaikka omituisempien biisien fraseerausta piti käydä läpi muutamaankin otteeseen, lopputulos on mielestäni varsin toimiva yhdistelmä toissa- ja tätäpäivää, Jukka Poika sanoo.

Matti Jurvan laulujen uustulkinnat elävät hyvällä maulla tässä päivässä. Alkuperäistunnelmia kunnioitetaan, vaikka sovituksia on tehty muun muassa reggaen, skan ja rootsmusiikin sävyin. Mukavaa svengiä tarjoavat ”Tullaan tullaan”, ”Ihminen älä hermostu”, ”Hawaiji-idylli”, ”Soita, vielä se refer-jazz!”. Kaunista haikeutta ”Väliaikainen”. ”Savonmuan Hilima” ja ”Sulamith”, joka on duetto Irina Björklundin kanssa.

Moniakaan näistä ei Jurvan jälkeen ole kukaan muu levyttänyt. Paljon jäi vielä hienoa materiaalia, mutta niiden aika ehkä tulee sitten myöhemmin, sanovat tuottajat Pale Saarinen ja Ape Anttila.

Suomen Musiikin (2013) julkaiseman ”Matti Jurva”-tribuuttialbumin vierailijoita ovat muun muassa grand old man Erik Lindström, Irina Björklund, Indican Jonsu ja Verneri Pohjola.

Info: Kari Hynninen / Suomen Musiikki 040-824 3915 khykari@gmail.com